Olen suunnitellut kuukausikaupalla salikortin hankkimista. Muutaman kilometrin päässä olisi suhteellisen uusi ja kiinnostava kuntosali, mutta kortin ostaminen on jäänyt vain suunnitelmaksi. Niinpä päätin joitakin viikkoja sitten, että kokeilen juoksemista. Se on ainakin helppo toteuttaa, kun lenkille voi lähteä melkein mihin vuorokauden aikaan tahansa ja riittää, että astuu ulos kotiovesta ja laittaa tossua toisen eteen. Olenkin hankkinut kaikenlaista juoksuvermettä paidasta housuihin ja siltä väliltä, mutta kunnon juoksukengät ovat edelleen kaupan hyllyllä. Osittain siksi, että en ole ollut varma millaiset oikeasti tarvitsisin ja osittain saamattomuuttani. Viikonlopun aikana kuitenkin päätin, että tänään tulisi olemaan SE päivä. Päivä, jolloin yrittäisin karistaa edes osan pullanmuruista matkalle oli lenkkareita tai ei. Niinpä vedin jalkaani ihanaiset pinkit Pumani ja lähdin lenkille. Varsinaiseksi juoksulenkiksi tuota ei voi kutsua, mutta lenkki se joka tapauksessa oli ja siis nimenomaan liikuntaa eikä lenkkimakkaraa.
Koska olen aivan rapakuntoinen, niin päätin aloittaa kevyesti ja hiljalleen ja tänään tekemäni lenkki olikin vain pikkuinen 25 minuutin pyrähdys muutaman minuutin jaksoissa kävelyä ja kevyttä hölkkää vuorotellen. Koska sykemittaristani oli loppunut patteri (aika hyvin mittarilta, jota ei ole käytetty muutamaan kuukauteen), otin käyttöön askelmittarin. Sen mukaan matkaa kertyi reilut 2.4 kilometriä ja kaloreita paloi 164. Olen tyytyväinen tämän päivän yritykseeni löytää liikunnan ilo ja motivaatio, sillä jokainen poltettu kalori on tervetullut tai siis mennyt ja lisäksi nautin lenkistäni auringon paistaessa. Katsotaan miten käy, kun sadepäivä koittaa.
Nyt jännitän huomista aamua, että pääsenkö sängystä ylös ja kuinka kipeät jalkani ovatkaan. Edellisestä vastaavasta lenkistä on aikaa reilusti yli 10 vuotta. Kävelylenkit ovat kyllä tuttuja, mutta juossut en ole kuin lasten kanssa leikkiessä tai pakon edessä bussipysäkille.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos terveisistäsi! :)