torstai 20. marraskuuta 2014

Mutakakkua mukissa


Useammassakin leivontablogissa olen törmännyt mukikakkuun, jota oli tietysti pakko kokeilla. Ensimmäiset valmistin jo aiemmin, mutta eilen päätin testata vielä yhtä reseptiä ja jättää kakun hieman mutaisemmaksi kuin aiemmat. Valmistus on nopeaa, kun kaikki ainekset vain sekoitetaan, laitetaan mukiin ja minuutiksi mikroon. Tällä kertaa tosin pidin kakkuja mikrossa vähemmän aikaa ja lopputulos muistuttikin mutakakkua. Helppo kahviherkku, mutta itse kaipaisin tähän kyllä myös suklaata mukaan kuten mutakakussa. Ehkäpä joskus tulee vielä kokeiltua sellainenkin versio. Seuraavaksi kuitenkin sukellan toisenlaisten reseptien pariin, kun posti toi tilaamani Herkkuleivonta-lehden, jonka pelkkä kansikuva on jo kovin houkutteleva vai mitä? :)


Tässä yksi ohje mikrokakkuun. Itse heittelin aineksia vähän sinnepäin ja joukkoon luonnollisesti myös ripsaus vaniljasokeria. Päälle laitoin vähän vaahtokarkkeja.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos terveisistäsi! :)