sunnuntai 10. kesäkuuta 2012

Kiviä kilokaupalla

Tällä viikolla on ollut olevinaan niin kiirettä, että blogini on jäänyt vallan paitsioon. Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, että myös liikunta olisi unohtunut. Tämän viikon ajan keskityin lenkkeilyyn ja teinkin kolme kävely/juoksulenkkiä sekä yhden kevyemmäksi aikomani kävelylenkin (joskaan siitä ei tullutkaan kovin kevyttä, mutta palaan siihen hetken päästä).

Tiistaina tein noin puolen tunnin lenkin ja ilmeisesti juoksuvauhtini on nopeutunut tai askel pidentynyt, sillä ehdin juosta pidemmän lenkin kuin aiemmilla kerroilla. Keskiviikkona pidin vapaapäivän ja koska torstainakin tuntui lihaksissa vielä aikamoista jumitusta ja särkyä, päätin tehdä kevyemmän kolmen vartin kävelylenkin. Lenkistä tulikin lopulta aikomaani lyhyempi, vain noin 35 minuuttia, mutta myös paljon raskaampi kuin olin kuvitellut. Tarkoitukseni oli kerätä matkan varrelta kiviä kukkapenkkiämme varten ja kun kiviä alkoi löytyä enemmänkin, niin en malttanut pysyä kohtuudessa. Kotiin palasin kahden kilokaupalla painavan kivikassin kanssa, joista toinen vielä repesi loppumatkalla. Kiviä taisi lopulta olla 20! Harmi vain, etten älynnyt punnita saalistani, sillä painoa oli takuulla paljon. Kotiin päästyäni käteni tärisivät ja vielä tänäänkin (sunnuntai) ovat etenkin niska-hartiaseutuni lihakset kipeät. Venyttely tuon lenkin jälkeen olisi takuulla tullut tarpeeseen, mutta arvata saattaa, että unohdin koko asian. No, kukkapenkki sai kuitenkin reunuksensa. Tai lähes sai, sillä kivet ovat toistaiseksi väärin asetellut ja saan siis vielä palata niiden pariin. Tuolla kevyellä kävelylenkilläni sain poltettua 275 kaloria ja 26.37 grammaa rasvaa. Perjantaina tein vielä vajaan puolen tunnin juoksulenkin, jonka jälkeen totesin, että olen tällä viikolla juossut aivan liikaa asfaltilla. Pitäisi suosia enemmän pehmeitä alustoja. Lauantai olikin viikon toinen vapaapäiväni, joskin lopulta myös sunnuntai kääntyi vapaaksi olosuhteiden pakosta.

Tälle viikolle liikuntapäiviä kertyi vain neljä, mutta kaloreita sain kuitenkin tuhottua yhteensä yli 1200 ja rasvaakin poltettua päälle 130 grammaa. Ensi viikko taitaakin taas vierähtää zumban parissa. Myös pilatesta voisi kokeilla.

maanantai 4. kesäkuuta 2012

Lenkkeilyä ja suklaakakkuja

Tänään oli vihdosta viimein lenkin vuoro kuten olin suunnitellutkin. Koska edellisestä kerrasta oli vierähtänyt aikaa jo yli viikko, niin päätin jatkaa vielä samaa neljän minuutin systeemiä kuin edellisillä kerroilla. Kävelin siis ensin neljä minuuttia, sitten hölkkäsin neljä minuuttia ja taas kävelyä neljä minuuttia. Yhteensä kertyi siis kolme neljän minuutin jaksoa kumpaakin ja lopuksi vielä kahdeksan minuuttia reipasta kävelyä kotiin. Lenkin kestoksi tuli siis noin 32 minuuttia ja venytykset päälle.

Käytin tänään ensimmäistä kertaa sykemittaria lenkillä ja kun pääsin takaisin kotipihaan, en ollut uskoa lukemia. 319 kaloria ja tämä siis ennen venytyksiä! Rasvaakin paloi yli 35 grammaa, joka ehkä edes pikkuriikkisen kompensoi myöhemmin illalla syömiäni suklaakakunpaloja. Toiveajattelua. Oikeasti olen todella tyytyväinen, vaikka tämä päivä päättyikin herkutteluun. Huomenna olisi tarkoitus ottaa uusiksi.. Tosin vain lenkin osalta, ei valitettavasti herkkujen. Ei sillä etteikö mutakakku ja muutkin suklaaherkut maistuisi vaikka ihan joka päivä!

sunnuntai 3. kesäkuuta 2012

Loppuviikon rutistus ja lepsuilu

Tästä viikosta tulikin todellinen zumba-viikko. Keskiviikkona pidin lepopäivän kuten olin suunnitellutkin ja sain jopa kukkapenkki-suunnitelmani etenemään. Perennoja pihassamme ei nähdä tänä kesänä, mutta useampaa yksivuotista lajiketta olisi tarkoitus laittaa. Mansikka- ja tomaattiamppelit ovat tietysti itsestäänselvyys.

Torstaina palasin siis taas zumban pariin, mutta vaihdoin levyä. Tuolla kertaa valitsin noin 20 minuuttia kestävän zumba basicin. Perusjuttuja siis, mutta kivaa. Perjantaina päätin palata vanhan suosikkini zumba cardion pariin ja jälleen kerran totesin, että siinä on ohjelma joka ei petä. Valitsin levyltä parhaat palat, zumbasin tehokkaasti 30 minuuttia ja poltin 250 kaloria! Olin enemmän kuin tyytyväinen ja heitin vapaalle, jonka oli tarkoitus kestää tähän päivään saakka. Jos rehellisiä ollaan, ja se kai on blogini tarkoitus, niin vapaapäivä jatkui vielä tänään. Huomenna sitten taas lenkkarit jalkaan ja radalle! Tai no ainakin tien päälle. Aikamoisen lenkin saankin juosta, jotta se yhtään tasapainottaa tämän viikonlopun lepsuilua ja kaikenmoista mässäilyä.

Zumbasta täytyy vielä todeta, että joskus kyllä aion käydä kokeilemassa sitä salillakin. Ihan jo siksikin, että se voisi olla kokemuksena hauska ja myös siksi, että salilla zumbaaminen kuluttaa kaloreita vielä paremmin kuin kotosalla liikkuminen.