tiistai 29. huhtikuuta 2014

Kevään ihmettelyä

Lasten kanssa tulee ulkoiltua yleensä päivittäin ja viime aikoina onkin bongailtu kaikenlaisia kevään merkkejä. Itselleni leskenlehdet ovat yksi ehdottomasti keväisimmistä asioista. Niiden keltainen väri on niin ihanan iloinen ja pirteä. :) Pidän myös voikukista, mutta niistä olen nähnyt vasta lehtiä.


Kävelylenkillä löysimme vuokkoja.








Oman pihan kukkapenkkiä kävin rapsuttelemassa eilen ja rikkaruohojen alta, mullan seasta, paljastuikin jo pieniä päivänliljojen sekä verikurjenpolvien alkuja. :) Myös äitienpäivälahjaksi saamani lilja näyttäisi nousevan. Kuunliljaa ei vielä näkynyt, mutta eiköhän sekin sieltä tule esiin. Kiirettä ei edes tarvitsisi pitää, kun yöpakkasiakin on taas luvattu.


Tänä kesänä olisi tarkoitus laittaa toiseen penkkiin kasvamaan köynnöskrassia ja jotakin muuta, mutta ne saavat vielä odottaa kun krassikin on niin hallan arka. Kukkien lisäksi olisi ihana yrittää kasvattaa mansikoita ruukuissa ja ehkä perunaakin. Niin ja mustaherukkapensastakin mietin jälleen kerran. Uusia ideoita tulee mieleen jatkuvasti. Niitä rajoittaa lähinnä pihamme koko sekä kasvava masuni. :)

Oikeiden kukkien lisäksi olen väkerrellyt myös parin askartelujutun parissa. Tässä harjoituskappaleet paperiruusuista, joita olisi tarkoitus tehdä enemmänkin. Paperina käytin vanhoja kirjan sivuja.

2 kommenttia:

  1. Etkös huomannut sunnuntaina täällä käydessäni katsella ympärillesi? Olisit nähnyt voikukkia. :)

    VastaaPoista
  2. Mietin samaa tätä kirjoittaessani. En huomannut! :( Mutta eilen ajellessani kotiin päin, bongasin pientareelta voikukkia. :)

    VastaaPoista

Kiitos terveisistäsi! :)